perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ja takaterassilla


Kovin on tyhjän näköistä ilman kesäkukkia.
Pöydät, penkit ja grilli on kuitenkin jo asemissa
odottamassa ensimmäisiä ruokailuja ulkona.
 


 
Sellaista meidän terasseille.
 
Kaikenlaista pihasuunnitelmaa olisi vaikka ja kuinka,
kunhan kevät vähän pääsee pidemmälle.
Niistäpä sitten myöhemmin!
 
~Sanna~


torstai 23. huhtikuuta 2015

Etuterassilla

Muutaman lämpimän ja aurinkoisen päivän johdosta
päädyin ostamaan ensimmäiset orvokit etuterassille.
Eilen vein havuja ja muita talvijuttuja terassilta pois
ja tilalle tulivat uuden kesän ensimmäset tulokkaat.
 
 
Kasvihuoneessakin kävin jo ihmettelemässä..
 

 
Ja tästähän se taas alkaa, joka ilta mietitään että tuleekohan pakkasta,
pitäisikö varuilta nostaa kukat yöksi sisälle...
Niin tein jo eilen ja onneksi tein.
Aamun räntäsateen ja tuiverruksen vuoksi kukat lämmitteli eteisen pöydällä..=)
 
Mutta nythän siellä jo paistaa aurinko, joten neiti vaunuihin nukkumaan, kukat ulos, 
ja takaterassin kimppuun..
 
~Sanna~


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Maanantaiaamuna

Kohtalaisen aikaisin oli tänä maanantaina herätys.
Neiti päätti eilen ensimmäistä kertaa nukkua vain kahdet päikkärit.
Ja senhän tietää mitä siitä seuraa,
väsy tuli illalla jo kahdeksan aikaan.
Ja jatkoseuraus siitä,
pölpötys alkoi kuulumaan pikkusängystä puoli viiden aikaan aamulla.
 
 
 
Sieltä se aurinkokin jo heijastelee valoa olkkariin.
 

 
 
Nyt kello näyttää jo kuutta ja niinpä neiti lähti jo ensimmäisille päikkäreille. =)
Noh, täällä tuoksuu kahvi, syödään aamupalaa ja herra J on kohta lähdössä töihin.
 
Nyt olenkin kahden vaiheilla. Alkaisinko silittämään vaatteita
vai hipsisinkö kahvikupin kanssa sohvalle lämpimän viltin alle
ja odottelisin aamutelkun alkua... =)
 
Mukavaa uutta viikkoa!
 
~Sanna~
 
 
 


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Sämpylöitä

Pitkästä aikaa innostuin leipomaan.
Muutamat lämpimät ja aurinkoiset päivät on asusteltu pihalla
ja kun aamulla maassa oli lumi ja lisää satoi, ei ulkojutut oikein kiinnostaneet.
 
Siispä sämpylöitä tänään. 


 
Ja taas hieman sovelletulla ohjeella.
Kotona kun oli vain vehnäjauhoja, joten mentiin niillä.
Osan jauhoista korvasin kaurahiutaleilla, ruisleseillä ja muutamilla siemenillä.
 




 
Ja nyt äkkiä osa pakkaseen ennenkuin loppuvat!
 
~Sanna~

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Nams!

Saapa nähdä joutuuko vähän itsekin maistamaan....
 
 
 
Täälläpäin trullit kiertävät vasta tänään, joten siksi näitä karkkeja meiltä löytyy.
Ei siis kaikki ihan vain itselle ostettuja... =)
 
~Sanna~
 

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ruokaa tipujen kanssa

 





Ja niin siinä taas kävi.
Itse ruoasta ei ole yhtään kuvaa.
Mutta hyvin näytti kelpaavan omatekoiset lohkoperunat,
leikkeet, kastikkeet ja salaatit.
Eipä jäänyt nimittäin jäljelle kuin tyhjät kipot ja kupit.
 
 
~Sanna~

torstai 2. huhtikuuta 2015

Pääsiäisjuttuja pöydille

Ja niin ehti pääsiäinen meillekin, vaikka vähän hilkulle menikin.
Yhtään uutta pääsiäishankintaa en ole tehnyt,
joten mennään samoilla tutuilla tipusilla tämä pääsiäinen. =)
 





On aurinkolasit päässä heiluvia rokkitipuja, Virosta tuliaisina saadut lampaat
sekä mun ehdoton suosikki, nuo vieterikaulaiset keikkuvat tiput.
 


 
Pääsiäsikarkit on vielä kaapissa,
ne kun ei varmaankaan säilyisi pöydällä kipossa edes siihen
lauantaihin saakka, jolloin täällä vasta trullit kiertää. =)
Nuo suklaamunat uskaltaa jo laittaa esille, ne kun ei ole meillä
kummankaan suosikkeja.
 
Neljän päivän vapaille ei ole suurempia suunnitelmia,
lauantaina käydään kokolla, mutta muuten vain ollaan.
 
Mukavaa Pääsiäistä
ja tervetulotoivotukset uusille lukijoille!
 
~Sanna~


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Tervetuloa huhtikuu!

Nähtävästi seinäkalenterikin odottaa jo pääsiäistä! =)

 
~Sanna~