lauantai 30. elokuuta 2014

Lauantaiaamua ja Venetsialasia!

Valmiita sämppäreitä, mustikoita ja maustamatonta jogurttia, kahvit ja verigreippiä. Kurkku on muuten omasta kasvihuoneesta, nams! Silloin kun on mahdollisuus hitaaseen lauantaiaamuun, on mukava laittaa ihan oikea aamupala. Se, joka olisi niin tärkeä, mutta yleensä jää kovin niukaksi ja tylsäksi arkena.





Tänään täällä pohjanmaan alueella vietetään mökkikauden päättäjäisiä, Venetsialaisia. Kokkolassa on jälleen kaikenlaista ohjelmaa koko päiväksi aina drifting-tapahtumasta ja sambakulkueista myöhäisen illan ilotulitukseen. Eilen taisi olla Pariisin kevät ja Mikael Gabriel torin lavalla esiintymässä.
   Tähän väliin kuitenkin vähän kotiaskareita. Illalla sitten saunotaan, grillaillaan ja poltetaan ihan vain muutama kynttilä.... =)

~Sanna~

perjantai 29. elokuuta 2014

Café Bryggan

Eilen iltapäivällä lähdettiin isommalla porukalla kahville. Ajatuksena ehkä kesän ja kesälomienkin loppuminen. Paikaksi löytyi ihan uusi paikka mulle. Öjassa, Kokkolan lähettyvillä oleva Café Bryggan, meren rannalla. Paikka oli melkoisen hieno ja juuri sopivasti aurinkokin alkoi paistamaan!










Pihalla oli pieni keltainen tupa, jossa itse kahvila oli. Ulkopuolella oli iso terassi meren rannalla, venesataman yhteydessä. Paikasta sai erilaisia leivoksia, kahvia ja "pientä" suolaista. Kokeiltiin hampurilaisia ja voin sanoa ettei sana "pikku"suolainen sovi tähän yhteyteen. Purilainen oli iso ja tosi hyvänmakuinen, jauhelihapihvitkin itsetehtyjä. Nälkä lähti, eikä paljon muuta eilen syötykkään. Vettä tuli juotua illalla varmaan yli litra! =)

Suosittelen lämpimästi kun siellä suunnalla liikkuu!
Nyt vuorossa vähän siivoilua, pyykinpesua ja ehkä kauppareissukin. Huomenna nimittäin juhlitaan mökkikauden päättäjäisiä, Venetsialaisia. Tiedossa siis hyvää ruokaa, oleilua ja paljon tuikkuja, kynttilöitä ja roihuja.

~Sanna~

tiistai 26. elokuuta 2014

Kesäkuvia mökiltä sadepäivän iloksi

Vaikkei sitä vettä nyt juuri tullutkaan,  voi silti uppoutua muutaman viikon takaisiin kuviin mökiltä. Osa kuvista on heinäkuun puolelta, kalajuhlilta ja aamu-aurinkoa ihailtiin myös yhtenä yönä heinäkuussa, puoli neljän aikaan aamulla.
 Kuumasta helteestä tuntuu välillä olevan jo niin paljon aikaa, vaikkei oikeasti olekaan. Onneks viikonlopuksi luvattiin taas jopa kesäisen lämmintä ilmaa!










 
 
Kovin oli jo erilainen, syksyinen, tunnelta mökillä, kun yhtenä iltana käytiin uimassa ja saunomassa. Meri oli vielä 19 asteista, joten hyvin tarkeni vielä kuitenkin pulahtaa..
 
~Sanna~

maanantai 25. elokuuta 2014

HAY HAY HAY

Pahvilaatikoita? Kysyi herra J. Ja kyllä, oli mun vastaus.. =)

Levinlomalta tullessa pysähdyimme jälleen Vihreälle pysäkille Pelloon. Tuolta "kauppakeskuksesta" löytyy ihan yksi mun suosikkikaupoista, nimittäin Seita Shop, josta varmaan olen ennenkin täällä puhunut. Pitävät yllä myös nettikauppaa.
Mukaan tarttui muutama purkki Belle Maisonin pesuaineita sekä HAY:n pahvilaatikoita.
Voiko olla enää paljon houkuttelevamman värisiä?!!




Tällä hetkellä laatikot ovat lähinnä koristeena eteisen pöydällä, mutta tuohon suurimpaan laatikkoon ajattelin jemmata kaikki aurinkolasit. Niitä kun on matkustelujen myötä kertynyt muutamat.. Tuolla pysyvät hyvin piilossa, mutta silti lähellä niin, että on helppo napata laatikosta lasit matkaan ulos lähtiessä. Josko nyt eteisen tasot olisivat aurinkolasivapaata aluetta... =)

Siinäpä tämän päivän tärkeimmät. Ja miten voikaan ihminen olla tyytyväinen pelkistä pahvilaatikoista!

~Sanna~

lauantai 23. elokuuta 2014

Herkullista lauantaiaamua!

Aamu aloitellaan maustamattomalla jogurtilla, vadelmilla, banaanilla, mansikoilla, punaherukoilla ja karviaisilla. Siitä se päivä lähtee käyntiin.


 
Nyt ajattelin hyökätä keittiössä yhden kaapin kimppuun. Se on tuollainen kaikenmaailman tavaran säilytyskaappi, joka ei ikinä pysy hyvässä järjestyksessä, johtuen ehkä juuri siitä että sinne laitetaan aina kaikenlaista tavaraa, jolla ei ole oikein mitään oikeaa paikkaa talossa... Vitamiinit tulee siis tarpeeseen! =)
 
~Sanna~

torstai 21. elokuuta 2014

Lomareissulta..

Tässä vielä muutama räpsy lomareissulta pohjoisesta.





Yhtenä päivänä lähdettiin käymään Ylläksellä, ihan huipulla asti. Upeat maisemat Aakenuksen ja Lainion suuntaan!


Kaukana näkyy Pallaksen huiput, lähempänä Herra J. =)


Vaikka maisemat lapissa ovat talvisin paljon vaikuttavammat, on siellä kesälläkin upeaa. Jotenkin nuo karut kivihuiput ovat omalla tavallaan upeita. Siellä voisi vain seisoa paikoillaan ja ihmetellä..

~Sanna~

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Valkoista maalia vol 13 500, kaaosta ja kynttilöitä

Ja siinäpä niitä nyt on. Jälleen on mennyt purkillinen mun lempimaalia, maalarin valkolakkaa. Meillä on yläkerrassa kaksi isoa makuuhuonetta ja tältä näyttää toisessa niistä..Vielä varmuuden vuoksi saavat kalusteet kuivua ainakin huomiseen asti. Josko sitten huomenna saisi aloitettua tuonkin huoneen järkkäämisen taas vähän normaalimpaan malliin..Melkein jo toivon vesisadetta, että malttaisi pysytellä sisällä ja järkkäillä yläkertaa uuteen uskoon.
 


Toinen yläkerran huone on meidän makuuhuone, joka sekin kaipaisi vähän järkkäilyä. Uutta päiväpeitettä metsästin Ellokselta, mutta olivat jo loppuneet, joten etsintä jatkuu. Nyt käytössä oleva puhdas yksivärinen valkoinen päiväpeite olisi kiva vaihtaa aavistuksen tummempaan versioon näin syksyn tullessa. Mutta suurin ongelma tällä hetkellä on nuo lomareissun jälkeiset vaatteet. Osa tulossa ja osa menossa pesuun, pinoja siellä täällä vielä.. Noh, sammutan valot, sytytän pari kynttilää laitan telkun päälle. Kukaan ei huomaa vaatepinoja seinustalla! =)



 Näillä mennään tänään. Huomenna ehkä siis huoneiden järkkäilyä ja maalattujen huonekalujen tanssai ympäri taloa paikkaa hakien... Jos siis ei paista aurinko ja ole lämmin ilma.. Huomenna tai perjantaina olisi myös tarkoitus pyörähtää tarkastamassa kirpparipöydän siisteys ja viedä vielä muutama tavara myyntiin..

~Sanna~

tiistai 19. elokuuta 2014

Kotona kotihommia

Onpas mukava olla kotona! Vaikka reissussakin oli mukavaa, viikko vierähti niin nopeaa, mutta koti on koti, ei siitä mihinkään pääse. Eilen illalla oltiin kotona, nopeasti suurin osa tavaroista paikoilleen ja loput edes lähelle omaa paikkaansa. Ja pian tulikin väsy, yhentoistatunnin yöunien jälkeen taas jaksoi!
Aamulla näytti jo vesisade tulevan, mutta pianpa aurinko alkoikin paistamaan, joten ei muutakuin ulos ja mattopyykille.


Vähän täytyy hehkuttaa tämän vaalean harmahtavan maton kohdalla. Löytyi nimittäin Oulusta lomareissulla, Paljekirppikseltä viidellä eurolla. Matto on kuin uusi, varsinkin nyt pesun jälkeen. Paljekirpputorilla en ollutkaan ennen käynyt. Paljon vaatteita niin aikuisille kuin lapsillekin, mutta myös paljon muuta tavaraa ja vieläpä melko iso kirpputori.



Vielä kun saisi matot kuivamaan. Takaterassilla ovat sateensuojassa kylläkin, mutta eipä taida veisateessa juurikaan kuivua...

Hieman on jo syksyn tuntua ilmassa, vaikka päivällä olikin niin kesäisen lämmintä ja aurinkoista. Alkaa sisustusjutut kiinnostamaan jälleen, monta juttua on kyllä mielessä, mutta ne ovat kiltisti odottamassa syksyä. Lomareissulta tarttui mukaankin muutama uusi juttu. Nyt vielä vähän maalausjuttuja ennen saunaa! Moikkamoi!

~Sanna~

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Levi


Tulopäivänä ilma ei ollut ehkä se kaikista kaunein, mutta jotakin hienoa tuossa pilvien keskellä usvassa tunturissa olemisessakin on..


Eilen ilma olikin heti aamusta aurinkoinen ja jopa lämmin tuolla ylhäälläkin. Alamäkiajoon olisi ollut kova hinku, mutta sellaiset touhut jäi tällä kertaa muille. Myötätunnosta myös herra J jätti radat väliin. =)

...Joten kulkupelinä tällä kertaa pinkit kolmen raidan kenkulat, eikä siis pyörä..


Poutapilvet roikkuivat onneksi sen verran ylhäällä, että Aakenuksen takaa pilkisti Ylläskin..


Herra J huipulla, kivikasan taakse naamioituneena.. =)
Patikonnin jälkeen maistuikin huipulla, Palovartijan majalla syödyt juuri uunista tulleet munkit ja kuumat kaakaot.. Nams! ...Ettei nyt ihan liian terveelliseksi heittäydytä näillä lomareissuilla.. =)

Tälle päivälle ei vielä mitään suunnitelmaa. Katsotaan mitä keksitään!
...Kunhan muutkin tuolta heräilevät..

~Sanna~

lauantai 16. elokuuta 2014

Roadtrip number 2

Terveiset lapista, Leviltä!
Muutama päivä sitten suunnattiin lomareissulle ensin Ouluun. Päivät meni kaupungilla ja kyläillessä. Kiitoset vaan kokille herkullisesta Ålands Pannkakasta, vieläkin voisi palan ottaa.. =)
Illat meni yllättäen jäähallilla ja yöt aina varmassa Sandicin hotellissa. Joka ei muuten tälläkään kertaa pettänyt. Upea kattohuoneisto omalla isolla parvekkeella. Herkulliset aamupalat ja matkaeväät vielä respasta mukaan. Kyllä kelpasi!

No, mutta nyt ollaan jo Levillä, Kittilässä. Aurinko paistaa, välillä muutama tippa vettä.
Pääpaikkana tällä kertaa paritalohuoneiston toinen puolikas. Sataneliöinen, tänä keväänä valmistunut "mökki". ´

Tämän silmä lepää....








Tällaista täällä. Tunturikuviin palailen myöhemmin. Nyt syömään poronkäristystä ja perunoita...Nams!

~Sanna~