tiistai 5. marraskuuta 2013

Huonekalutangoa ja valokuvaamista

Yhden huonekalun kun saa siirrettyä, harvoin maltaa sitä siihen lopettaa, varsinkin kun edessä on kokonainen vapaapäivä yksin kotosalla.. =) Niimpä siirsin olkkarista sohvan takana olleen ritiläpöydän  (sohvat taakse jäänyt "turha" tila näkyy näissä kuvissa) keittiöön. Ruokapöydän päässä oli aiemmin korkea vitriinikaappi, joka siirrettiin aiemmin syksyllä toiselle seinälle. Siitä asti tuo tyhjä tila on häirinnyt. Haaveissa olisi siihen ostaa sellainen vitriinisenkki, ehkäpä joululahjaksi? Vink,vink. =) Nyt kuitenkin päätin kokeilla näin. Huomattavasti parempi, mutta melko matalahan tuo pöytä on tuolla ruokapöydän takana. Korkeat kukat kuitenkin pelastaa jonkin verran tilannetta...



Nämä kaks seuraavaa kuvaa oli ihan pakko jakaa tuon pöydän alla näkyvän "tilanteen" vuoksi.... Kyllä. Siitä kun keittiö tapetoitiin, on aikaa varmaankin pari vuotta. Ja kyllä. Edelleen pistorasiat puuttuu... =)  Edistystä on se, että pistorasiat on jo hankittuna. Olisiko hyvä tavoite saada ne jouluksi paikoilleen, täytyypä ehdottaa... =D



Mutta kun kameran asettaa oikeaan paikkaan kuvaa otettaessa, kukaan ei tietäisi, että juuri tuon pöydän kulman takana on piilossa reiät seinässä.. =)

Nyt täytyy lähteä ottamaan leivät uunista ja laittamaan bataattikeitto porisemaan. Kokeilin uutta helppoa leipäreseptiä, jos maistuu hyvältä, voisin laittaa ohjeen tännekin talteen.

~Sanna~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti